TuijaLindfors

Moninaisuus on rikkautta/ osa 2

  • Stämppi Martinlaakson asemalla v. 2007 TML juhlanäyttely
    Stämppi Martinlaakson asemalla v. 2007 TML juhlanäyttely

"Ystäävääsää lapsien" sain laulaa opettajani korvaan suoraan, melko pienellä äänellä, jännitti niin valtaisasti. Minut pelasti rankan lapsuuteni kämmenlöynneiltä lämmin ja huumorintajuinen opettajani ja ihan vielä kasvatusvastuusta vapaat, mutta pakotetut sisarukseni, varsinkin kymmenen vuotta vanhempi siskoni. Ja luokka, johon mahtui erilaisia oppijoita sopivassa määrin.Tänä päivänä ryhmäkokojen kasvaessa joutuu jokainen oppilas, varsinkin äänekäs ja erityistä tukea tarvitseva oppilas, huutamaan itsensä esille. Jalkoihin jäävät myös hiljaiset näkymättömät oppilaat, jotka suorittavat kouluaan moitteettomasti, mutta ovat oppineet saamaan tunnekokemuksensa ja olemassaolonsa esiin hiljaa, vaikka viiltelemällä -reisiin, ylös nivustaipeisiin, kyynärvarren yläpuolelle  ja nilkkoihin.Huomaamattomiin paikkoihin, joihin ei välttämättä katse yllä.Valtavasti tarpeita liian isossa ryhmässä :" Kuuntele nyt, puhu minulle, aina sä ohitat minut" Koululääkärintarkastuksessa mitataan pituus ja paino, katsotaan näkö ja testataan kuulo...mutta ohimennen tehdyt kysymykset sivuuttavat oksettavan olon ja jatkuvan päänsäryn ja valvotut yöt! Onneksi kouluterveydenhoitaja on paikalla ainakin muutaman päivän viikossa jakautuessaan usean koulun kesken, on puolikkaana siellä, puolikkaana täällä.Mutta hän osaa kuulla hetken päänsärkypotilasta ja tarvittaessa ohjaa koulukuraattorille, joka myöskin on puoli päivää siellä, puoli päivää täällä.Ja koulupsykologi rientää palaverista toiseen, oppilaiden asioista pää pyöreänä.Kaikki tekevät työnsä niin hyvin kuin ehtivät-työmäärä vain on ylitsepursuava.Oksettava olo voi helpottua koulussa myös pienemmän turvallisen ryhmän muodossa.Silloin oppilas tulee huomatuksi erityisenä, moninaisena mahdollisuutena erityisopettajan keskittäessä huomionsa jokaisen tarpeisiin ja esteisiin, jotka voivat olla oppimisen tiellä.Jokaisella tulee olla oikeus tulla nähdyksi ihan omana, riittävänä itsenään.Ja jokaisella on oikeus oppia, sillä se on tasa-arvoa laajimmillaan.

Huono olo voi johtua perheen pahoinvoinnista, työttömyydestä, päihteistä, avioerosta ja turvattomuudesta, joka voi johtua siitä että mielenterveys on järkkynyt.Ja näihin ei olla kiinnitetty huomioita  aiemminkaan esim. päivähoitopaikoissa, joissa lastenhoitajat ja -opet taiteilevat  sijaispulan sattuessa pitkiä päiviä lähes laittomissa oloissa täytellen täyttö-ja käyttötilastoja päiväkodin neliöistä. Opet kokevat olevansa riittämättömiä, paljon on syliä kaipaavia, ja aikaa vain tunnit päivässä.Joten uhkaavan kierteen aihio on valmis. Ja ne vanhemmat, nolona hakevat vähän myöhässä lapsensa hoitopaikasta, selittelevät, kun lapsella on rikkinäiset saappaat tai sopimattomat säänvastaiset vaatteet.Että eivät ole ehtineet käydä kaupoilla...Eivät uskalla kertoa, että rahaa ei liiemmin ole, ja pelottaa sosiaaliset tilanteet. Jos joku vaikka huomaisi, etteivät he olekkaan kelvollisia, ja he pelkäävät lastensa menettämistä.Ihan vauva-ajan neuvolakäynneillä joku tarkkasilmäinen mittaajaneuvolatäti oli ohimennen maininnut perheneuvolasta, jos epävarmuus ja pelot kasvavat liian suuriksi. Muutaman kerran sinne soitettuaan epävarma vanhempi luovuttaa, ei ne kuitenkaan..ei niitä aikoja ole. Onneksi on nettiäidit-palstoja ja muita somekanavia, ettei ihan hulluksi tässä vanhemmuuden epävarmuudessa tule.Ja kun kaikki vanhemmat eivät myöskään hiekkalaatikon reunalla istu jakamassa kokemuksia.Vaikka, se, jos mikä on tervettä vanhemmuuden jakamista, puida ja pohtia sitä, että ei meinaa aina jaksaa, kun kaikkialta tulee viestiä siitä, miten täydellien vanhempi ehtii olla lapsensa kanssa, viettää laatuaikaa luomuruokien ja ekovaippojen keskellä, käydä töissä ja harrastaa vauvakelluntaa uimavöiden kanssa.Mistä löytyisi asumalähiöihin kylätaloja? Sinne saisi vain mennä olemaan ihmisten ilmoilla, tuntea olevansa tolkun ihminen, moninaisine tunteineen?Voisi peilata itseään ja kokea olevansa riittävän hyvä.  Sukulaisuussuhteet ovat hennompia kuin aiemmin,meitä ovat liikuttaneet uhkaavat elämäntilanteet , työt ja jopa kodittomuus.Toisiko kylätalo yhteen eri ikäisiä toimijoita , voisiko yhteinen tila lisätä yhteisöllisyyttä, joka vähentäisi sosiaalista syrjäytymistä ja eriarvoitumista ja kasvattaisi hyvinvointia?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat