TuijaLindfors

Moninaisuus on rikkautta / osa 3

  • Toivon talo, veistos Kivinokassa v.2006
    Toivon talo, veistos Kivinokassa v.2006

 Kuinka syvä kohtaaminen voi olla ilman yhteistä sanallista kieltä, ja kuinka hyvän pysyvän jäljen se jättää?Pohdin tätä kirjoittaessani kohtaamisestani turvapaikanhakijoiden kanssa.He toki olivat saaneet myöntävän lausunnon UNHCR:n eli Yhdistyneiden Kansakuntien pakolaisasiain keskuksen kautta, siis ryhmä tuli ent. Burman, nykyisen Myamarin alueelta. Bussilastillinen vanhempia naisia, joukossa muutama mies, yksi heistä oli syntynyt ja elänyt vankileirillä koko elinikänsä. Naiset kävelivät kyyryssä, raiskatut ja nöyryytetyt, kuiskivat hiljaa toisilleen ,jottei heitä niin huomattaisi. Jokaisesta liikkeestä näkyi kärsimys.Oman maan sisällä julma sotilasvallankaappaus oli harventanut etnisiä vähemmistöjä ja juuri tämä ns. kiintiöpakolaisryhmä sai turvapaikan Suomesta.

Toimin taidepajaohjaajana kesäleirikeskuksessa, jossa kesän aikana vieraili tuetuilla lomilla erilaisia perheitä, mielenterveyskuntoutujia ja maahanmuuttajia.Tänne siis saapui pakolaisryhmä, heillähän oli asiat ns. hyvin, sillä heille oli jatkosijoituspaikka jo laadittu. Viikon aikana oli tarkoituksena opettaa heille perusasioita, muutama arkisana ja Suomessa vaadittavia käytänteitä.Mutta miten kohdata ihminen, jonka tähänastinen elämä oli ollut rajoitettua kipua, menetyksiä ja julmuutta? Naiset katsoivat sivuun ja olivat hiljaa. Muutaman vaitonaisen päivän jälkeen yksi pieni kumara nainen tuli katsomaan, mitä puuhasin illan hämärässä taidepajassa. Olin muotoilemassa suihkulähdettä ja tuskailin vesipumpun kanssa,yritin viittilöidä elekielellä, mitä tein ja nainen jäi seuraamaan työskentelyäni. Hän oli viluissaan siinä kesäillan viileydessä, joten otin lähelläni olevan filtin ja varovasti käärin sen hänen ympärilleen.Hetken päästä lähdimme molemmat pois omiin huoneisiimme.

Viikon loppupuolella koko burmalaisryhmä laittoi meille juhlaruokaillallisen- tulkin avustuksella osa heistä oli vieraillut kaupassa, ja he valmistivat aivan valtaisan maukkaita ruokia ja odottivat, että me talonväki ottaisimme ruuan ensin. He odottivat kärsivällisesti, ja varmistivat, että me saimme ruokaa riittävästi, ja tulivat vasta sen jälkeen syömään itse. Tämä ele ei kuitenkaan tullut nöyryytetyiltä ihmisiltä vaan koin,että se oli syvä kiitos siitä, että he olivat saaneet  mahdollisuuden uuteen alkuun. Ja viimeinen aamu, hetki, jolloin hyvästelimme koko ryhmän...kaikki kättelivät meitä, mutta pieni nainen, jonka hartioille olin laittanut filtin silloin illan hämärässä,otti kasvoni käsiensä väliin ja itkien suuteli molempia poskiani.

Onhan itsestään selvää, että meidän pitää kohdella toisiamme ihmisinä.Tällä hetkellä turvapaikanhakijat saavat kohtelua, joka on väritetty pelolla. Yhdenvertaisuuslaki, joka painottaa sitä, että olemme samanarvoisia taustasta riippumatta, ei toteudu arjessa.Pelkäämme suomalaisuuden puolesta, aivan kuin suomalaisuus olisi jokin tiettyä ihmisjoukkoa yhdistävä olemuksellinen piirre.Suomalaisuus voi olla ihan absrakti ilmiö, joka esitetään kielessä konkreetiksi.Eli muualta tuleva monikultuurisuuden edustaja, vaikkakin saapuisi maahan sota-alueelta kidutettuna ja pystyäkseen jatkamaan elämäänsä, koetaan meidän kulttuurimme uhkana.Kulttuurirelativismi vetää tiukat rajat ihmisten välille.Mitä liikkuu ihmisen päässä, jos hän käy sytyttämässä turvapaikanhakijoiden teltan tuleen tietäen, että sisällä on ihmisiä?

Voisimmeko tunnustaa ihmisten välisiä eroja, muttemme pitäisi niitä eriarvoisuuden perusteena? Voisimmeko ajatella, että jokaisessa kohtaamassamme ihmisessä on sekä  tuttua että jotain vierasta.?Joidenkin kanssa jaamme kansallisuuden, joidenkin kanssa iän, joidenkin kanssa uskonnon.Jos ja kun turvapaikanhakija saa pysyvän luvan maassamme hänellä tulee olla oikeus kelvolliseen kohteluun.Ketään ei saa käännyttää takaisin epäinhimillisiin ja turvattomiin oloihin.Ja täällä , tänne jäädessä kotouttamisen pitää alkaa heti, että syrjäytymistä ei pääse kehittymään.Oman äidinkielen opinnot ovat tärkeä asia luodessa pohjaa uuden kielen oppimiselle.Varsinkin maahanmuuttajanaiset on ohjattava kielikursseille ja työharjoitteluihin työpajoihin, jotta kielitaito kehittyy.Maahanmuuttajalapsille on taattava riittävä valmistava varhaiskasvatus-ja koululuokkapaikka.Nuoria maahanmuuttajia on ohjattava harrastusten pariin-yhdessä tekemällä oppii paljon ja kiinnittyy muihin. Ja ehkä ajan kanssa kiinnittyy paikkaankin, jotta tuntisi kuuluvansa uuteen kotimaahan!
 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat